login
Tampereen palolaitos 50 vuotta sitten

Tehokasta toimintaa iäkkäällä autokalustolla

Teksti: Juhani Katajamäki
Kuvat: Aluepelastuslaitoksen arkisto

Edellisessä numerossa kurkistettiin Tampereen kaupunkiin ja sen vakinaiseen palokuntaan 100 vuotta sitten. Puoli vuosisataa myöhemmin kaupunki ja sen palokunta olivat kovasti erilaiset. Vuoteen 1957 mennessä kaupunki oli kasvanut etelään, itään ja länteen. Hatanpää, Viinikka, Nekala, Härmälä ja Rantaperkiö liitettiin Tampereeseen 1920, Pispala 1937 ja Lielahti 1950. Messukylän iso pitäjä liitettiin 1947. Sen alueelle muodostuivat vähitellen mm. Messukylän, Kalevan, Takahuhdin ja Leinolan kaupunginosat. Tampereen rajakuntia olivat Pirkkala, Nokia, Ylöjärvi, Teisko ja Lempäälä. 50 vuodessa kaupungin asukasluku oli kasvanut lähes kolminkertaiseksi (118 000).
Henkilökunta oli kasvanut yli sadalla
Kun palokunnan kokonaisvahvuus vuonna 1907 oli 22, se oli nyt 127. Palokunnassa oli palopäällikön, kolmen palomestarin, kolmen ruiskumestarin, kahdeksan palokersantin, palolennätinteknikon, autoteknikon, koneasentajan, 36 palokorpraalin, 72 palosotilaan ja toimistoapulaisen vakanssit. Vuonna 1957 pääpaloaseman pohjoispäädyssä asui palopäällikkö ja asuntosiivessä palomestarit, yksi palokersantti, autoteknikko, koneasentaja ja kaksi palokorpraalia perheineen. Isoissa päivystystuvissa ei vuoden 1947 jälkeen enää asuttu. Sen sijaan Sukkavartaankatu 2, kaupungin omistama 23 asunnon kiinteistö Jussinkylässä aivan paloaseman vieressä oli kokonaisuudessaan palokunnan henkilökunnan käytössä. Nopea laskusuoritus kertoo, että 95 palohenkilöstöön kuuluvaa asui muualla kuin paloasemalla tai sen välittömässä tuntumassa.
Viikkotyöaika 67,2 t
Sata vuotta sitten ei tunnettu työaikalakia. Palosotilaan arki oli työtä vuorotta, ja paloasema koti. Ensimmäiset säännölliset lomat, joka toisena päivänä 12 tuntia, tulivat vasta 1917. Vähitellen loma-aika lisääntyi. Suuri edistys tapahtui 1947, kun myös palohenkilöstö, päällystöä lukuun ottamatta, pääsi työaikalain piiriin. Esimerkkivuotenamme 1957 työaika oli 67,2 viikkotyötuntia. Työrupeama oli sama 24 tuntia kuin tänään, mutta rytmitys huomattavasti tiheämpi: vuorokausi työtä, yksi vapaa, vuorokausi työtä, kaksi vapaata. Tampereen operatiivinen kokonaisvahvuus oli puolessa vuosisadassa kasvanut 22:sta 123:een. Lomien pyörittämiseksi palkattiin 25 vuosilomien vuorottajaa. Palomiehistö oli jaettu viiteen ryhmään, joista kaksi oli kerralla työssä. Laskennallinen päivävahvuus oli 48. Palokunnan hälytyskeskus toimi pääpaloaseman yhteydessä. Palomiehet toimivat vuorollaan päivystystehtävissä. Aamupäivällä palo- tai sairasautoja miehittänyt kaksikko siirtyi illan ja yön ajaksi lennätinpäivystäjiksi. Aamupäivän päivystäjät ottivat heidän paikkansa ajoneuvoissa. Palo- ja onnettomuusilmoituksista suurin osa tuli yleiseen hätänumeroon 005. Palolennättimellä ilmoituksia tuli 38. Paikalle kipaistuja suullisia ilmoituksia oli niitäkin kymmenkunta. Sairaankuljetuksiin vastattiin numerossa 006. Myös Messukylän sivupaloasemalla oli oma päivystyspiste
Yhdeksän tuntia päiväpalvelua
Päiväpalvelus sujui säännöllisen perusohjelman mukaisesti: herätys 7.00, aamutoimien ja yleisen puhdistuksen jälkeen palvelusvuoron vaihto 7.55 ja aamuharjoitukset 8.00 - 9.30. Sen jälkeen työpalvelua klo 17 asti. Viimeisen tunnin ja vartin ohjelmaan kuului vaihtoehtoisesti oppitunti. Kaikkiaan yhdeksän tuntia kestäneen harjoitus-, työpalvelu- ja oppituntirupeaman keskelle mahtui kaksi 15 minuutin paussia ja 1,5 tunnin lounasaika. Paloasematilojen siivouksen hoitivat palomiehet määrätyn työjärjestyksen mukaisesti. Myös kalustonhuoltajan, sisälähetin ja ulkolähetin työt oli palvelusohjelmassa osoitettu erikseen nimetyille. Lisäksi kahden teatterin sekä urheilukilpailujen turvavartiointi työllistivät vuorossa olevia. Vartioinnista saadut tulot menivät lyhentämättöminä virkistyskäyttöön stipendirahaston kautta.
Paloajoneuvoja neljältä vuosikymmeneltä
Sata vuotta sitten palokunta riensi tulta ja onnettomuutta vastaan hevosten vetämänä. Puoli vuosisataa myöhemmin kauramoottorit olivat historiaa. Pääpaloaseman ja Messukylän pienen sivupaloaseman ja vuoden lopulla valmistuneen Pispalan paloasemarakennuksen kalustohalleja hallitsivat nyt 12 paloautoa, kuusi sairasautoa, kuorma-auto, pakettiauto, palopäällikön Buick sekä kaksi kalustoperävaunua ja usea irtoruisku ja laaja valikoima pienempää palokalustoa. Paloautoja oli kohtuullisesti, mutta olivat kovin vanhoja. 50-luvun hankintoja olivat ykköslähdön kaksi höökiä: katettu säiliöauto Vanaja (auto 17) ja korkeapainepumpulla varustettu säiliöauto Ford Big Job (auto 21). Samalta vuosikymmeneltä oli myös Fordin alustalle rakennettu Geesink-konetikas. Muut autot olivat 1930- ja 40- luvuilta. Vanhaa ajoneuvokalustoa uudistettiin palokunnan omin toimin. ”Palokunnan taitava verstashenkilökunta autoteknikon johdolla suoritti vanhan paloauton avonaisen korin uusinnan täysin uudenaikaiseksi katetuksi paloautoksi täysin omin voimin, ja tässä työssä säästi kaupungin varoja pitkälti toista miljoonaa markkaa ja kestää auto nykyisessä asussaan miten kriitillisen arvostelijan tuomion!” Ajoneuvojen ikänestori oli palopäällikön vihreä, ”rättikattoinen” Buick vm. -29. Auto koki kovia heinäkuussa, kun ”harvinaisen voimakas ukonilma raesateineen rikkoi pääpaloaseman rakennuksesta 69 ikkunaruutua ja pihamaalle parkkeeratun henkilöautovanhuksen katon!” Sairasautoja oli kuusi, joista ”kaksi oli romutuksen partaalla”. Molemmat uusimmat sairaankuljetusautot (Volkkarit) olivat huono-onnisia. Kumpikin kolaroi vuoden aikana, toinen kaksikin kertaa. Vuoden merkittävä kalustouudistus oli neljän hälytysajoneuvon varustaminen ”PYE-merkkisillä ularadio-laitteilla”. Henkilökohtaisina suojavarusteina palokunnalla oli 18 kpl Dräger – ja Mandet -paineilmalaitteita. Vuonna 1957 hankittiin ”kahdet sammakkomiesvarusteet”, ensimmäiset laatuaan Tampereella. Sukellustoiminta alkoi ja jatkui pitkään vapaaehtoispohjalta.


Ykköslähdön kärkiauto ja yhden auton lähdön yksikkö, keskipumpulla varustettu säiliösammutusauto n:o 17 (Vanaja vuodelta 1952) edusti vuonna 1957 palokunnan harvalukuista uudempaa autokalustoa.
Palokuntalähtöjä 261, sairaankuljetuksia 8842
Vuoden 1957 aikana palokunnan apua tarvittiin 261 kertaa. Tulipaloja tai palonalkuja oli 185, nokipaloja valvottiin 18 kertaa, ilkivaltaisiksi kirjattiin 17 lähtöä, erehdyttävän savun tai käryn takia lähtöjä oli 10, erehdyksen takia hälytyksiä tuli kahdeksan, kerran oltiin hukkunutta naaraamassa, kolme kertaa lähdön syyksi paljastui ”puita pesässä ja pellit kiinni”. Naapurikunnissa käytiin antamassa sammutusapua viidesti. Loput 14 lähtöä kirjattiin tilastoon nimikkeellä ”erilaisista muista vähäisistä syistä”. Vuoden 185 tulipaloa tilastoitiin usealla tavalla: ilmoitustavan, sammutuksessa käytettyjen sammutusvälineiden tai työskentelytapojen, palokuukausien, syttymisajankohdan ja kaupunginosien mukaan. Niinpä mm. tiedetään, että klo 00-06 välillä sattui 20 tulipaloa, klo 06-12 välillä 58, klo 12-18 välillä 71 ja klo 18-24 välillä 26 paloa. Viikonpäivistä vilkkain oli keskiviikko, 37 paloa.


Lennätinpäivystäjä Martti Manninen lukee osoitetta lennättimen reikänauhalta, työpari Veikko Mattson varmistaa.
Neljän kuukauden palotarkastusrupeama
Kertomusvuosi oli tulipalojen kannalta ”varsin vaatimaton, mitään erikoisempaa, merkittävää tai tuhoisaa paloa ei vuoden taipaleelle osunut”. Isoimmat olivat Järvensivun kansakoulun talvinen palo ja Valmet Oy:n isossa tehdashallissa viimeistelyvaiheessa olleen matkustajajunanvaunun palo. Sairaankuljetuksia ei vuositilastossa eritelty. Lukumääräksi kerrottiin 8842 (edellisvuonna 7845). Palotarkastus tapahtui vakiintuneen tavan mukaisesti maaliskuun ja kesäkuun alun välisenä aikana. Huomautuksia palotarkastusryhmät jättivät 1045 kiinteistölle. Jälkitarkastus oli vuorossa lokakuussa. ”Maistraattiin asti ei lähetetty ketään kiinteistönomistajaa”. Palotarkastuspäiviä kertyi 131.


Iltakahvit ykköskämpässä.
Se oli Einar V. Nurmen aikaa
Kaupungin palopäällikkö oli Einar V. Nurmi, Viipurin palokunnassa koulutuksensa hankkinut tamperelainen palomies toisessa polvessa. Nurmi oli koulutusmyönteinen päällikkö, joka hanakasti lähetti miehiä Palopäällystökoulun eripituisille kursseille. Kouluun hakeuduttiin niin aktiivisesti, että eräässä vaiheessa piti hakua varten laatia rajaavat ohjeet. Nurmen aikana palokunnan päiväpalveluohjelmaan tulivat luennot ja oppitunnit. Vuonna 1956 kalustoharjoituksia pidettiin 134 sekä luentoja ja oppituntia peräti 91. Seuraavana vuonna luvut olivat 144 ja 44. Nurmi oli erinomainen esiintyjä ja osaava luennoitsija, joka mielellään harjoitti taitojaan myös oman kunnan ulkopuolella. Nurmen perintönä Tampereen palolaitos on tunnettu palokuntana, jonka omista reserveistä on eläkkeelle ja toisiin tehtäviin siirtyneiden tilalle aina löytynyt päteviä tulijoita. Nurmen perintöä on myös palokunnan maine erinomaisena operatiivisena palokuntana, mutta useimpien oman aikansa palopäälliköiden tavoin hän ei ollut kovin innostunut palokuntien sairaankuljetuksesta. Nurmi teki Tampereella 30 vuoden päällikköuran. Tämän jutun monet persoonalliset sitaatit ovat poimintoja Nurmen omakätisesti kirjoittamasta Tampereen palotoimen toimintakertomuksesta vuodelta 1957. Laajemmin Einar V. Nurmen persoonaa on kuvailtu juttusarjassa Patruuna ja herrasmies Pelastustiedon numeroissa 1-10/2004. Kunnallinen nuohoustoimi Tampere kuuluu niihin harvoihin kaupunkikuntiin, jossa nuohous on järjestetty kunnallisena ja palolaitoksen yhteydessä. Toiminta alkoi 1920. Vuonna 1957 nuohouslaitoksen palveluksessa oli 40 työntekijää. Nuohoojia heistä oli 28, oppilaita seitsemän.


Monet vuoden 1957 paloajoneuvoista olivat 1930- ja 40 -lukujen avoautoja, kuten tämä Sisu, jonka kannella etualalla palosotilas Taisto Toivonen, valtakunnallisesti arvostettu taidegraafikko.
Päiväkäsky vm 1957
Palopäällikkö Nurmen tyyliin kuuluivat kirjalliset päiväkäskyt. Ne heijastavat ajankuvaa 50 vuoden takaisesta palokuntaelämästä. Seuraavat poiminnat ovat huhtikuisesta käskystä 1/79/57:

2 §. ”Kiinnitän asianomaisten huomioon, että ruokatunti alkaa klo 11.30, ja vasta tästä ajankohdasta lähtien saadaan ruuanjakelukin aloittaa. Etukäteisruokailuun ovat oikeutettuja vain kussakin yksityistapauksessa ne komennetut, joitten tehtävät edellyttävät aikaisempaa ruokailua. Osuusruokalan johdon pitää asian suhteen antaa määräykset keittiöön ja myöskin valvoa, että kellomäärää noudatetaan ruokailun aloittamisessa.”

3 §. ”Olen sopinut urheilijoittemme kanssa siitä, että määrätyissä puitteissa saadaan painonnosteluharjoitukset voimistelusalissakin suorittaa. Lupaan ei kuitenkaan sisälly varsinaiset painotangon nostamisharjoittelut yhä lisääntyvine kilomäärä-tavoitteluineen, vaan eräänlainen muokkausnostelu suoritettuna sillä tavalla kuin urheiluseuramme edustajat lupa-anomusta käsiteltäessä ovat esittäneet.”

4 §. ”Yhä jatkuvasti ajoittain ilmenee lähinnä sairaankuljetusautoissamme kolareita, joitten tekijöitä ei ilmaannu raporttejaan esittelemään! Henkilökohtaista selkärankaa näyttää puuttuvan monessa tapauksessa! Koska autot ovat irtaimistoa, josta olen tilitysvelvollinen palokuntamme esimiehille, ja koska yksikään kolarinpoikanen ei ole niin vähäinen, ettei siitä olisi ilmoitettava, olen pakotettu määräämään, että hallipäivystäjän on autoteknikon valvomana suoritettava aamuisin klo 7.30-7.55 välillä kaikkien autojemme yksityiskohtainen ulkopuolinen tarkastaminen.”

7 § käsitteli rangaistuksia. Nurmi rankaisi kahta palosotilasta varoituksella: toista palveluksesta myöhästymisestä, toista palosotilaalle sopimattomasta käyttäytymisestä palveluksen ulkopuolella. (Molemmat pääsivät vähemmällä kuin palosotilas x.x, jota palolautakunta palopäällikön esityksestä rankaisi kolmen vapaavuorokauden menettämisellä marraskuussa. Syynä oli virkamiehelle sopimaton käyttäytyminen palvelusajan ulkopuolella. Palokunnan kurista enemmän Pt 2/2004.)


Lähteet

    Tampereen kaupungin palotoimen toimintakertomus 1957
    ”Ja sitten lähdettiin”. Tampereen kaupungin vakinaisen palokunnan 100 toiminnan vuotta