login
Tampereen palolaitos 100 vuotta sitten

Yksi ja sama työvuoro päivästä toiseen

Millainen oli nykyisen Pirkanmaan pelastustoimen keskuskunnan palolaitos vuonna 1907? Millaisin mies- ja kalustoresurssein tulta päin hyökättiin? Montako tosikeikkaa tasan sata sitten oli? Millaiset olivat työolosuhteet?
 
Edessä on siis aikahyppy historiaan. Mutta ennen kuin mennään itse asiaan, on tarpeen kuvailla sadan vuoden takainen kaupunki. Jutun tiedot ja luvut asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin, kun pelikenttä on ensin hahmoteltu.
Kannakselle pakkautunut kaupunki
Tämän päivän Tampere ulottuu Teiskosta Nokian ja Ylöjärven rajoille ja Hervannasta Näsijärven pitkään rantaviivaan, mutta vuonna 1907 tuosta rajasta oli olemassa vain lyhyt Näsijärven rantakaista Naistenlahdesta Santalahteen. Tampereen läntisimmät kaupunginosat olivat Amuri ja Pyynikki, etelässä kaupunki rajoittui Pyhäjärveen. Idässä rautatien takana Tamperetta oli vain Tammelantienoo: nykyinen Salhojankatu oli nimeltään Itäinen rajakatu. Toisin sanoen Pispala ja Lielahti, Hatanpää, Rantaperkiö, Viinikka jaNekala, Kaleva ja Messukylä ja moni muu nykypäivän tamperelaiselle tuttu kaupunginosa ei sata vuotta sitten kuulunut Tampereeseen, pinta- alaltaan vaatimattomaan kaupunkiin Pirkkalan ja Messukylän mahtipitäjien puristuksessa. Valtaosa kaupunkilaisista asui alueella, joka rajoittui Tammerkoskeen idässä ja Viidenteen Amurinkatuun (Sepänkatu) lännessä. Asukasluku oli 43 000, viidesosa nykyisestä.
Palomestarilla 21 alaista
Tampereen palolaitos aloitti Helsingin ja Turun jälkeen maan kolmantenaammattipalokuntana 1898. Vuonna 1907 vahvuus oli 22 miestä: palomestari (= palopäällikkö), alipalomestari (apulaispalopäällikkö), yliruiskumestari, aliruiskumestari, viisi korpraalia ja 13 palosotilasta. Paloasema sijaitsi vuokratiloissa Puutarhakatu 6:n pihapiirissä. Asuinrakennuksessa oli kuusi asuinhuonetta, keittiö ja ullakkokamari. Huoneista miehistölle oli varattu neljä. Ruiskumestareilla ja heidän perheillään oli kummallakin yksi huone ja osakeittiö. Palomestarille ei talossa asuntoa ollut. Vt. palomestari, alipalomestari K (Karl). E. Viitanen asui muualla kaupungilla. Neljälle vartio-miehille oli kaksi erillishuonetta tallirakennuksen yhteydessä. Piharakennuksessa oli kuuden hevosen talli, kalustohuone sekä varakaluston tila, palolennätin ja vahtihuone. Tilat olivat epäkäytännölliset. Kalustohuone ja talli olivat pieniä, piha ahdas hevosvetoisten yksiköiden lähtövalmisteluille.


Tampereen palokunnan miehistö ja kalusto Puutarhakadun paloasemarakennuksen pihapiirissa. Vasemmalla alipalomestari (vt.palomestari) K.E.Viitanen. Kuvasta puuttuvat työpisteissään olleet neljä vartiomiestä.
Viisi hevosta
Sata vuotta sitten palokunnilla oli vain aavistus sellaisesta tulevasta uutuudesta kuin automobiili. Miehistö, letkut ja kalusto kiidätettiin palopaikalle hevosvetoisesti. Kärryjen vetäjinä olivat palokunnan viisi opetettua hevosta. Kaluston runkona olivat letkut ja käsivoimaruiskut. Erikoiskalustoakin jo oli: mm. yksi savukypärä eli paljenaamari ja ”konetikapuut”. Tampereen vesijohtoverkostoa oli alettu rakentaa palokunnan perustamisvuonna. Heti alusta pitäen myös palokunnan tarpeet otettiin huomioon, ja palopostiverkosto sai alkunsa.
Vilkas vuosi 1907
Kun vuosi 1906 oli ollut palokunnan historian hiljaisin (30 hälytystä, joista 21 tulipaloa), esimerkkivuotemme oli siihen asti vilkkain. Palokunnan 50 hälytyksestä 38 oli tulipaloja tai palonalkuja. Lisäksi viiden lähdön syy oli palojohtojen kosketus, neljästi nokipalo. Kerran oli lyhtyvaloa luultu tulipaloksi, kerran käytiin vetämässä palokello, ja yksi ilkivaltainenkin hälytys kirjattiin. Lähdöistä 19 - joista 15 tulipaloa - ajoittui kovimpaan lämmityskauteen, tammi- ja joulukuuhun. Tuon ajan palokunta oli nimensä mukaan palonsammutuskunta, tulipaloon liittymättömät pelastustehtävät olivat edessä vasta tulevaisuudessa. Sairaankuljetus sen sijaan oli tulollaan, sillä kaupunginvaltuusto myönsi joulukuussa varat sairaankuljetusvaunun (=työntökärryn) hankkimiseksi.
Yksi palokuolema
Toimintakertomusta siteeraten ”tammikuun 30. päivänä pääsi tuli Koulukatu 10:ssä keskellä päivää niin suureen valtaan, että eräs toisella vuodella oleva lapsi sai niin vaikeita palohaavoja että jonkin ajan sairastettuaan kuoli”. Palokunnan oma raportti kertoo palokohteen olleen puinen asuinrakennus. ”Tuli syöksi ikkunoista ulos palokunnan paikalle saapuessa ja ehti turmella neljä kammaria ja keittiön. Sammutus kesti kahdella vesijohtosuihkulla noin 20 min”. Sen jälkeen raportti kertoo pikkulapsen menehtymisen (toimintakertomuksen sanoin) ja toteaa äidin saaneen lievempiä palohaavoja lastaan pelastaessaan.
Lähes valmis paloasema tuhoutui

Murheellisen näköinen paloasema joulukuisen palon jäljiltä joulukuussa 1907. Tutkijakomissiooni eli Helsingin palomestari Gösta Wasenius, Tampereen VPK:n päällikkö Oskar Löfgren ja arkkitehti Lambert Petterson totesi poliisin syytökset huonosta sammutustyöstä aiheettomiksi.

Tampereen palotoimi koki kohtalokkaan iskun joulukuussa. Arkkitehti Vivi Lönn oli suunnitellut tyylikkään paloasemarakennuksen, nykyisen keskuspaloaseman. Modernin ju-gend -talon rakennustyöt olivat alkaneet huhtikuussa. Talon piti olla valmis seuraavan vuoden kesällä palokunnan 10-vuotisjuhlan aikaan. Toisin kuitenkin kävi. Rakennustyömaan kamiinasta lastukasaan lentänyt kipinä sytytti tulipalon talon eteläpäädyssä jouluaattoaamuna klo 3.55. ”Palokunnan paikalle saapuessa hulmusivat liekit ulos kolmesta kerroksesta. Noin 3 a 4 tuntia ankarasti ponnisteltuaan rajoitti palokunta tulen seitsemällä vesijohtosuihkulla, ja kuusi tuntia oli kulunut ennen kuin palokunta voi lähteä kotiin (huom. kotiin: paloasemahan oli palosotilaan koti, JK). Sangen suuresti vaikeutti sammutustyötä 28 asteen pakkanen”. Näin kertoi palokunnan toimintaraportti. Poliisin raportti oli tylympi. Poliisimestari moitti työmaan lämmityskamiinoita ”niin primitiivisen laatuisiksi, että ne olisivat tarvinneet vartiomiehen jokaisen viereen”. Poliisimestari myös ”lausui paheksumisen palokunnan toiminnasta, kun tämä oli jo saanut tulen rajoitetuksi etelänpuoleiseen kulmaukseen, se toimi siksi huolimattomasti, että tuli jonkin ajan kuluttua pääsi uudestaan leimuamaan turmellen koko rakennuksen”. Asetettu tutkijakomissiooni todisti kuitenkin, että lämmityskamiinattäyttivät voimassaolevat määräykset, ja että välipermannon rakennustapa itse asiassa väistämättä aiheutti palon myöhemmän leviämisen. ”Palokunta täytti vaikean tehtävänsä ansiokkaalla tavalla, eikä poliisilla ole ollut mitään syytä palokuntaa kohtaan lausumaansa painavaan moitteeseen”, komissiooni vakuutti.
Työtä vuorotta...
Kun Tampereen kaupunkialueen operatiivinen vuorovahvuus neljällä paloasemalla on tänään keskimäärin 34, koko Tampereen palokunnan miesvahvuus sata vuotta sitten oli vain 22. Äkkiä katsoen ei uskoisi, että päivävahvuus vuonna 1907 oli suhteellisesti suurempi kuin tänään! Näin kuitenkin oli, sillä varsin tiukan palvelussopimuksen tehdessään ja vakanssinumeron saatuaan palosotilas sitoutui olemaan hälytysvalmiudessa paloasemalla päivästä toiseen, aamusta aamuun. Lomaa sai vain palomestarilta anomalla ja lyhyeksi aikaa silloinkin. Paloasema oli paitsi työpaikka myös koti. Niinpä Ylä-Pispalan ja Tammelan Salhojankadun ja kahden järven väliin pakkautuneen runsaan 40 000 asukkaan paloturvallisuutta vartioi joka päivä sama parinkymmenen miehen joukko. Tänään alueeltaan huomattavasti suuremman ja väkiluvultaan viisinkertaisen kaupungin päivystysvahvuus Tampereen paloasemilla on noin puolitoistakertainen sadan vuoden takaiseen.
...mutta tulipaloja harvakseltaan

Palokunnan henkilökuntaa vapaa-ajanvietossa Puutarhakadun paloaseman pihamaalla. Oikealla laitoksen pitkäaikainen ruiskumestari M.A. Lehtimäki. Laitoksen kaksi ruiskumestaria asuivat paloasemalla. Taustalla erottuvat naiset lienevät heidän perhettään.

Työtä siis tehtiin vuorotta, mutta ei varsinaista palomiestyötä hirvittävästi ollut. Palokunnan toimenpiteitä tarvittiin 35:n tulipalon tai palonalun sammuttamisessa. Tositilanteita oli siis keskimäärin kolme kuukaudessa. Vuoden minään ajankohtana ei ollut kahta hälytystä samanapäivänä. Kesä-, elo- ja marraskuussa oli yksi sammutustehtävä per kuukausi, tammikuussa ja joulukuussa yhteensä 15. Tulipaloja oli niukasti, mutta toisaalta ne kaikki osuivat samoille miehille! Kukapa tämän päivän Tampereen brankkari voi laskea tililleen yli kolmekymmentä tulipalokeikkaa vuodessa? Jos oli poliisi moittinut palokuntaa joulukuussa, toukokuussa palokunta oli saanut kiitoksia Finlaysonin tehdaspalon sammutustyöstä. Kiitokset tulivat konkreettisesti: tehtaan isännistö ja kolme vakuutusyhtiötä lahjoittivat palokunnalle 200 mk kukin. Pohjola-yhtiö lahjoitti peräti 1500 mk. Osa rahoista jaettiin suoraan miehille. Kun tositilanteita oli niukasti, vartiopalvelus lennättimessä, portilla ja vartiotornissa nykyisen Tuomiokirkon takana ja harjoitukset täyttivät pitkiä työpäiviä. Sata vuotta sitten miehet tulivat palvelukseen suoraan pystymetsästä. Kaikki kouluttautuminen tapahtui harjoittelemalla ja työssä oppimalla. Muutakin työtä teetettiin. Palojärjestyksen mukaan palosotilaat – korkeintaan neljännes kerrallaan – olivat velvollisia ”tekemään muuta työtä kaupungin hyväksi kuten lumenluontia ja vetämistä sekä yleisten paikkojen kastelemista kesäaikana”. Tuolta ajalta periytyvät myös muuttokeikat. Ne tehtiin palokunnan laskuun, mutta miehille maksettiin niistä erillinen korvaus.
Ei käy kateeksi
Pitkät työrupeamat, ei vapaavuoroja - vain lyhyitä iltalomia, samat kasvot ympärillä joka päivä, neljä miestä asui ja päivysti samassahuoneessa. Ei ollut helppoa elo, ongelmia henkilösuhteissa taatusti oli. Kuvaavaa on, että ruiskumestarit palojärjestyksen mukaan paitsi valvoivat työntekoa myös ”olivat lähinnä velvolliset voimassa pitämään järjestystä palomiehistössä”. Moni tuli laitoksen palvelukseen maalta. Pitkiin työpäiviin oli totuttu, mutta ei säänneltyyn vapaa-aikaan eikä sotilaalliseen järjestykseen. Eroamishalukkuus oli suuri. Palovartija-ajalta peräisin oleva palkka oli niukka. Tehdastyössä ansio oli parempi, ja työajat vapaammat. Toisaalta palokunta tarjosi ilmaisen asunnon, ruuan ja vaatteet. Mutta eipä alkuvuosina palokuntaan tultukaan palosotilaan uraa tekemään. Palvelussopimus oli määräaikainen, yleensä kaksivuotinen.


Tämä ainutlaatuinen valokuva kertoo hyvin, kuinka uusi palosemarakennus hallitsi kosken itäpuolista maisemaa syksystä 1908 lähtien.
Tampereen VPK 25 vuotta vanhempi
Vaikka kirjoitus käsittelee Tampereen palolaitosta eikä Tampereen palotointa, kaupungin vapaaehtoisen palokunnan osuus on tarpeen lyhyesti käsitellä. Tampereen VPK perustettiin Tampereelle 1873. Sen jäsenmäärä kaupungin palolaitoksen aloittaessa 25 vuotta myöhemmin oli 366. Kolmensadan pinnassa luku oli myös 1907. VPK:lla oli tilava kalustohuone raatihuoneen tontilla Hämeenkatu 16:ssa. Kalusto oli 1900-luvun alussa runsas ja moderni: useiden käsivoimaruiskujen, letku- ja kalustokärryjen, palopurjeiden ja palohakojen lisäksi viidet yksi- tai kaksiosaiset tikkaat, ”konetikas”, kaksi hengitysapparaattia ja pelastusliukuja. Palokunnan ylpeys oli höyryruisku. Sellaista ei kaupungin palolaitoksella koskaan ollut. VPK:n vilkain hälytysvuosi oli 1892, kun tulipalolähtöjä oli 24. Vakinaisen palokunnan perustaminen muutti VPK:n roolin. Siitä tuli kaupungin reservipalokunta, joka hälytettiin vain isompiin paloihin avuksi. Esimerkkivuotemme 35 tulipalosta VPK hälytettiin vain kahteen. Tampereen palolaitoksen kovia kokenut uudisrakennus saatiin käyttöön syksyllä 1908. Kaksi vuotta myöhemmin Tampereen VPK:lle valmistui sen nykyinen palokunnantalo. Seuraavassa numerossa kerrotaan Tampereen palolaitoksesta vuonna 1957.
Palosotilas Eevert Lahtisen palvelussopimus
Sadan vuoden takaista työsopimusta voisi kuvailla ”määräaikaiseksi orjasopimukseksi”. Tulijat otettiin palvelemaan laitosta väljästi, mitään työnkuvausta ei sopimuksessa ollut, ei edes mainintaa palosotilaan toimesta

Allekirjoittanut sitoutuu täten 25 markan kuukausipalkalla eli 300 markkaa vuodessa palvelemaan Tampereen kaupungin palolaitosta 2 vuoden ajan luettuna tämän vuoden heinäkuun 1. päivästä, ja sitoudun minä sen ajan kuluessa päälliköitäni ehdottomasti tottelemaan ja parhaimman voimani takaa täyttämään palvelusvelvollisuuteni sekä muissa suhteissa tarkasti noudattamaan kaikkia sääntöjä Tampereen palojärjestyksessä. Palolaitoksessa saamastani palkasta oikeutan kaupungin palomestarin kuukausittain säästöpankkiin viemään vähintäin 2/5, joka summa tulee olemaan osaksi vastaisena vaatetusvarastona minulle, osaksi vakuutena niistä sakoista, joihin palomestari ehkä tuomitsee minut palveluksessa tapahtuneista virheistä tahi laiminlyömisistä. Kaikki omistamani siviili-vaatekappaleet ja todistukset myönnyn antamaan palokunnan ruiskumestarille palvelusajan kestäessä talletettavaksi ja sitoudun minä myös tarkalla huolella pitelemään niitä palokunnanvaatekappaleita, jotka palvelusaikana jätetään minulle käytettäviksi. Muuten myönnyn siihen, että Palotoimisto saa minut ilman erityistä irtisanomista milloin tahansa palveluksesta erottaa. Tämä sopimus, josta on tehty kaksi kappaletta, tulee minun irtisanoa viimeistään kuukautta ennen sopimusajan loppua, uhalla että sopimus muutoin on yhdeksi vuodeksi uudistettu. (Päiväys 27.11.1908 ja allekirjoitukset.)


Lähteet

    Pekka Kaarninen, ”Ja sitten lähdettiin”. Tampereen kaupungin vakinaisen palokunnan 100 toiminnan vuotta, Tampere 1998
    Juhani Katajamäki, Pakkopalokunnista aluepelastuslaitoksiin, Helsinki 2006
    Tampereen palokunnan toimintakertomus 1907