login
Mwanza, osa 2

Mwanza

Ti 19.6.
Nyt on siis varmistunut, että emme saa paloautoa mukaamme Mwanzaan ainakaan tällä ensimmäisellä viikolla. Suunnitelmamme mwanzalaisille palomiehille annettavasta koulutuksesta menivät siis uusiksi. Meillä oli tarkoitus kohdistaa koulutus ennen kaikkea tämän ajoneuvon hallintaan ja käyttöön, mutta nyt täytyy kehitellä jotain muuta.

Paikallisilla on ollut laaja lista asioista, mitä he haluavat käydä läpi, mm:

  •     sammutus- ja pelastustoimen taktiikkaa
  •     savusukellusta
  •     vesisukellusta
  •     rakenteellista palonehkäisyä
  •     valistus- ja neuvontatoimintaa
Aika haastavaa, varsinkin kun tiedetään että

  •     heillä ei ole savusukellusvarusteita eikä vesisukellusvarusteita
  •     suurin osa henkilöstöstä ei osaa uida ja vedet ovat vaarallisia mm. krokotiilien vuoksi
  •     rakennusten paloturvallisuussäädöksiä ei juuri ole tai niitä ei noudateta. iso osa rakennuksia on rakennettu ilman minkäänlaista lupamenettelyä  ns. käsityönä ja ihan mihin on sattunut osumaan
No, onneksi olemme tottuneet työssämmekin siihen että jos vaihtoehto A ei ole mahdollista toteuttaa, sitten otetaan käyttöön vaihtoehto B ja tarvittaessa myös C: sovellamme edellä mainittuja teemoja niissä rajoissa mitkä ovat mahdollisia. Jatkossa kerrotaan tässä blogissa kuinka onnistuimme…

Uudet lentoliput saatiin sähköpostiin (jotka siis haettiin Dar- es - Salaamin keskustasta toisen hotellin business-loungen tietokoneelta), ja matka jatkui kohti Mwanzaa. Taas suurkaupungin ruuhkat meinasivat yllättää 15 km taksimatkaan meni noin 2,5 tuntia. Nippa nappa ehdimme koneeseen, kolme minuuttia jäi aikaa syödä pikalounas lentokentän kahvilassa ennen koneen lähtöä.

Vastaanotto oli Mwanzan kentällä lämmin: vastassa olivat Mr Reuben, sekä palolaitoksen päällikkö Julius Bulambu sekä Mr Gaddafi, jotka ovat molemmat olleet aiemmin laitoksemme vieraana Tampereella.
Ke 20.6.
Tänään suoritetaan ensimmäiset kohteliaisuuskäynnit ja suunnitellaan tulevan viikon koulutusrunko. Meillä on jotain juonia mielessämme, mutta kuunnellaan myös paikallisten näkemys aiheesta.

Ensin visiitti kaupungintalolle morjestamaan paikallisia virkamiehiä. Ainoa jolla on kravatti mukana on Jari, joten hän saa luvan pitää kaikki puheet tilaisuuksissa. Meillä on mukana muutama ryhmävalokuva Mwanzassa käyneistä Tampereen aluepelastuslaitoksen henkilöistä, ja näitä jaetaan muistolahjoina muutamaan paikkaan.


Kaupungitalolla: vas Mr Reuben, palopaallikko Bulambu, Marko Rasku, Ville Suomela, Jari Nieminen ja kaupunginjohtaja Joseph Manyerere.

Kuulemamme mukaan Mwanzan kaupunkialue on nopeimmin kasvavaa aluetta koko Afrikan mantereella. Edellinen vaestonlasku tehtiin vuonna 2002, jolloin virallinen asukasmaara oli noin 600 000, epavirallinen noin 1 miljoona. Nyt arvoitu vakiluku on lahes 2 miljoonaa. Nain voimakas vaestomaaran kasvu aiheuttaa monenlaisia ongelmia, myos palolaitoksen tyohon.

Kuulimme myos hienoja uutisia palolaitoksesta. he ovat onnistuneet kehittamaan toimintaansa paitsi operatiivisessa pelastustoiminnnassa, myos palotarkastustoiminnassa seka valituksen ja neuvonnan osalta. Tama tarkoittaa sita etta Tampereen aluepelastuslaitoksen tyo ei ole mennyt taalla hukkaan.    

Sitten paloasemalle suunnittelemaan tulevaa koulutusta. Se oli nopea palaveri, suurin osa ajasta meni siihen etta paikallset keskustelivat keskenaan asiasta, n. 10 min ja sitten ilmoittivat meille: It´s okee!


Nettikahvilassa    
    
Nettiyhteydet ovat tuottaneet ongelmia: hotellissa pitaisi olla, mutta kun ei ole. Siksi tama blogi paivittyy vahan silloin sun talloin: yritamme parhaamme....

Taallako netti?


Mwanzassa Victoria-jarven rannalla: The Bismarck Rock